Ihanteista.

Pyrkimys täydellisyyteen ja kauneuden tavoittelu

Yksi syy jonka takia aloitin pukeutumaan lolitaan oli varmaankin se että olen hyvin esteettinen ihminen ja haluan aina pyrkiä kauneuteen ja harmoniaan. Lolita jotenkin miellytti kauneuden tajuani ja ennen kuin huomasinkaan olin koukussa.
Nyt harrastettuani muutaman vuoden olen alkanut tavoitella täydellisyyttä. Tiedän että sen saavuttaminen tulee olemaan lähes mahdotonta mutta tahdon yrittää, koska perfektionismi on minulle tärkeä osa lolitaa.

Täydellisyyteen kuuluu paljon enemmän kuin pelkkä ulkonäkö ja pukeutuminen. Haluan osata myös käyttäytyä vaatteisiini sopivalla tavalla. Lolitavaatteet ovat niin kalliita etten halua häpäistä niiden arvoa silmissäni käyttäytymällä kuin joku sivistymätön henkilö. Tahdon myös vakaasti parantaa luonnettani, kuten Marchin tytöt tekivät, taistellen luonteeni vikoja vastaan. Toivoisin että useammat tytöt kokeilisivat tätä.

Yleisesti ottaen Täydellisyys on jotain saavuttamonta, ihanne jota kohti pyritään. Tavallaan mitä lähemmäs ihannettaan pääsee sitä kauemmas se tuntuu siirtyvän. Ehkä ihannetta ei kaikessa täydellisyydessään ole tarkoitettu saavutettavaksi vaan pikemminkin antamaan toivoa paremmasta ja kauniimmasta tulkevaisuudesta.

Kauneus on minulle rakkauden ilmaisu. Haluan tehdä ympäristäni ja itseni kauniiksi niille joista välitän ja joita rakastan. Haluan pyrkiä kauneuteen elämäni jokaisella osa-alueella.
Kauneus on kuitenkin vähemmän kaukainen tavoittelun kohde kuin Täydellisyys. Kaunista voi olla lähes mikä vain tai kuka vain. Jokaisessa on jotain mikä on kaunista. Joku voi sanoa että kauneuden tavoittelu on turhaa jollei samalla tavoittele jotain "hienompaa" ominaisuutta. Tämä joku on kuitenkin väärässä. Kauneus itsessään on korvaamatonta.

Hyvät käytöstavat ja romanttisuuden kaipuu

Mielestäni lolitaan on aina kuulunut hienostuneiden käytöstapojen arvostaminen ja hallitseminen. Lolita on kuitenkin pohjimmiltaan jonkinlaista prinsessaleikkiä eivätkä prinsessat voi käyttäytyä huonosti. Sitäpaitsi Kauneus ei ole täydellistä ilman tapain sivistystä. En voi koskaan ymmärtää ihmisiä joiden mielestä hyvät käytöstavat ovat turhaa hapatusta ja suoranaista typeryyttä. Kunpa he ymmärtäisivät kuinka typerältä itse vaikuttavat.

Täytyy kuitenkin myöntää että en vielä koe itseäni täysin vapaaksi pahoista tavoista. On tiettyjä pahoja ja suorastaan ällöttäviä tapoja joista haluan päästä eroon.

Romantiikka ei pohjimmiltaan ole sitä Harlekiiniromaanien kannattamaa vetelää siirappia vaan jotain paljon traagisempaa ja puhtaampaa. Ja kauhistuttavampaa. Minulle Romantiikka on vampyyrejä, kuunloistetta ja goottilaisia raunioita. Se on myös pieniä arkisia tekoja joilla ilahduttaa Kukkaisvarasta. Se on suurellisia eleitä tai kupillinen kuumaa teetä aamuisin.

On ymmärrettävää että kaikki eivät yhdistä romantiikkaa ja lolitaa. Lolitan tulisi olla puhdasta ja viatonta ja epäseksuaalista. Mutta mitä on neito ilman ihailijoitaan? Tuohon kysymykseen sisältyy syy jonka takia Romantiikka on mielestäni erottamaton osa lolitaa. Omassa tapauksessani eritoten kauhuromantiikka.

Synkkyyden ja söpöyden yhdistelmä

Ei ole sattumaa että kun innostuin lolitasta, tyylikseni muotoutui (eräiden hyvin kaameiden sweetkokeilujen kautta) lolitan synkempi muoto gothic lolita. Pikemminkin se oli täysin ennalta-arvattavaa. Goottiestetiikka on kuitenkin kiehtonut minua koko elämäni ajan. Tämä viehtymys alkoi itseasissa liiallisesta annostuksesta Addams Familya, mutta se ei oikeastaa kuulu tähän (vaikka Wednesday onkin tyyli-idolini).

Viehtymykseeni kaikkeen synkkään ja kauniiseen punoutuu myöskin juonne vampyrismiä. En ole koskaan pelännyt sitä että joku puree kaulaani vaan se on aina tuntunut kiehtovalta ajatukselta. Tavallaan osa lolitan viehätyksestä on aina ollut minulle, mahdollisuus tuoda esiin omaa käsitystäni romanttisesta ja ihanasta vampyyrineitokaisesta ja viattomasta pahuudesta.

Vaatteet persoonan ja elämäntavan jatkeena

Lolita on aina tuntunut sopivalta tavalta pukeutua persoonallisuuteni ja elämäntapani kannalta. Tavallaan siirtyminen normaaleista vaatteista lolitaa oli niin luonnollinen ja miellyttävä etten itse edes huomannut asiaa. Lolitasta tuli tavallaan osa elämäntapaani. Tämä varmaan tarkoittaa sitä että olen sellainen pelätty elämäntapalolita.

Kaikille tällainen ajattelu ei kuitenkaan sovi. Joillekin lolita on vain yksi osa elämää, ikään kuin harrastus. Se on ymmärrettävää sillä lolitavaatteet voivat olla hieman vaikeita päivittäisessä elämässä. Lolita voi olla antoisa harrastus siinä missä elämätapakin. Minulle se on osa edelläkuvattua elämäntapaa.

Mademoiselle Parapluie

Kasvokuvia

Kasvokuvia tältä päivältä. Toinen on ihan perusprofiili kuva ja toisessa... Saatte arvata mistä oli kyse. Voittajalle on ehkä luvassa jotain.

Kuvat saa klikkaamalla isommaksi.

Mademoiselle Parapluie

Suuri kenkämerkintä

On suuren kenkämerkinnän aika! Aloitan sen kunniakkaasti antiikkikengillä jotka kuvasin Tampereen Vapriikin kenkämuseossa. Tuon tyylisiä kenkiä käytän itsekin paljon.

Erinomainen esimerkki kyseisestä tyylistä on kenties vanhin kenkäparini. Ostin ne kirpparilta eurolla ja olen saanut selville että ne on valmistettua ennen sotaa. Grand maman muistaa käyttäneensä samantapaisia kun oli teini-iässä.

Näiden jalkaan saaminen on muuten rasittavaa koska vetoketjuista ei ollut tuolloi tietoakaan vaan nämä kaunokaiset pitää nyörittää. Yhdessä larpissa minulla oli nämä jalassani. Kyseisen larpin pelipaikan mökkiin ei saanut tulla kengät jalassa joten vietin sitten aikaa nyörittämällä näitä auki ja kiinni ja auki. Seuraavaan larppiin en mennyt niin turella asenteella vaan laitoin jalkaani järkevät vetoketjulliset kengät.

Eritoten pidän näissä kengissä vanhan ajan hegestä joka niistä loistaa. Ne ovat myös klassiset malliltaan ja sopivat monenlaisten asujen kanssa.

Se pitää vielä sanoa että koron asettelu ei ole aivan niin hyvä kuin voisi olla mutta kuitenkin siedettävä. Yleensä suosin näitä syksyisin ja keväisin koska niissä ei ole vuorta mutta ne ovat liian kuumat kesäsäähän.

Nämä kengät ostin vanhojen tansseja varten kun, opettajani ei hyväksynyt kauniita pieniä pistokkaitani. Niissä on kymmenen sentin korot ja melko terävä kärki. Malli on jälleen melko klassinen ja sopii moneen menoon. Käytin näitä muun muassa 20-luvulle sijoittuvassa larpissa.

Mukavinta näissä kengissä on ehdottomasti tuo remmi. T-remmi on minusta erityisen ihana koska, vaikka se onkin klassinen, niin siinä on tiettyä persoonallisuutta.

Käyttömukavuudesta sen verran että jossain vaiheessa päivää varpaita alkaa särkeä koska kärki on tosiaankin melko terävä. Korkojen ollessa kyseessä kantapäätkin saavat osansa tuskasta.

Tässä ovatkin uusimmat kenkäni eli kaikkien tuntemat rokcing horse-kengät. Ne on suunnitellut Vivienne Westwood, mutta minun ovat kylläkin kopiot Double Deckeriltä. Nämä ovat yhdet kolmesta varsinaisista lolikenkäpareistani.

Pidän eritoten siitä että näillä kykenen seisomaan varpaankärjilläni ja se saa sääreni näyttämään ihanan pitkiltä.

En ole vielä päässyt testaamaan rokkiponejani ulkona koska maa on ihan lumessa enkä halua riskeerata niiden puista pohjaa. Tosin Kukkaisvaras öljysi ne joten niiden pitäisi olla kosteuden kestävä. No parempi kuitenkin odottaa kevättä.

Kesällä tahdoin välttämättä hankkia punaiset kengät ja nämä olivat ainoat oikean sävyiset. Ne ovat kirkkaanpunaiset "miesten" nahkakengät noin senttimetrin korolla. Kirkkaanpunainen nahka on aika siistiä vai mitä.

Maksoin näistä muuten uskomattoman vähän nahkakengiksi.

Nämä kengät ovat ihastuttavan mukavat jalassa. Ne eivät paina, eivätkä hierrä, eivätkä todellakaan hiosta. Lisäksi ne mukailevat jalan liikkeitä erinomaisen joustavasti. Sitäpaitsi punaiset kengät ovat ehdoton hankinta joka tytölle.

Nämä ovat varmaan kalleimmat kenkäni. Ne ovat nahkaiset Gaborin nilkkurit keskikorkealla korolla ja äitini osti ne minulle talvikengiksi viime vuonna. Onneksi ne olivat alennuksessa.

Pidän näistä eritoten koska ne ovat varreltaan niin kapeat että asettuvat nilkkaani nätisti. Lisäksi ne ovat noinkin kapeiksi koroiksi uskomattoman mukavat jalassa. Kyllä Gabor osaa.

Näitä kenkiä on jouduttu juoksuttamaan suutarilla koska käytän niitä niin paljon että vetoketjut ja korkolaput kuluvat lähes jatkuvasti. Eihän se kallista ole mutta on ärsyttävää että lempikengät ovat jatkuvasti suutarilla.

Viralliset tappokorot ja viralliset twinpopot myös. Mademoiselle Friandise varmasti ymmärtää tietyt antipatiat joita tunnen näitä kenkiä kohtaan. Nämä ovat kulkeneet mukana niin kesänriennoissa kuin Tsukiconissakin ja aina jalat ovat olleet kipeät jälkeen päin.

Pidän kuitenkin siitä että nämä ihanuudet pidentävät sääriäni mitä hurmaavimmalla tavalla. Myös peeptoe on lähellä sydäntäni koska se on yksinkertaisesti käsittämättömän suloisen näköistä.

Tsukiconissa nämä jalkineet saivat kruunukseen valkoisen silkkiruusun ja satiininauharusetin remmikseen. Ne olivat oikein nättinä.


Nämä on ensimmäiset lolikenkäni. Ostin ne Morticiasta ja sain 50% alennusta koska, ne olivat seisoneet siellä ties kuinka kauan odottaen sopivan kokoista jalkaa.

Näissä kengissä on ihanat ristiinmenevät remmit nilkan ympärillä. Myönnän että remmit ovat yksi kenkiin liittyvistä pakkomielteistäni.

Surullista kyllä Demonian lesti on hivenen huono ja kengät ovat pitemmän päälle ikävät jalassa. Mutta jos tarkoitus on istua niin ne ovat todellakin viehättävät jalkineet. Lisäksi ne tekevät nilkoista ihanan sirot vaikka yleensä remmikengät vaikuttavat päin vastoin. Tai sitten minulla on oikeasti hirvittävän kapeat nilkat.


Tässä ovat kolmannet nauhakenkäni. Kukkaisvaras osti ne minulle joululahjaksi ja vaihdoin niihin satiiniset nauhat antaakseni niille lisää ilmettä.

Viktoriaanistyyliset saappaat ovat minusta ihania ja nämä ovat jo kolmas parini. Pidän näistä eritoten korkojen takia. Ne kaartuvat kivasti ja olen aina pitänyt kaarista.

Tällä hetkellä nämä kengät viettävät aikaansa korjattavien pinossa koska niiden vetoketju on jo mennyt huonoksi. Aion kuitenkin korjauttaa ne pikimmiten.

Ja sitten esittelen teille kiiltävät kenkäni. Näissä on kohtuullisen matalat kiilakorot ja ne ovat yllättävän mukavat jalassa. Ostin nämä itse koska minun teki niitä hirveästi mieli. Ne ovat Andiamon (Kirjoitettiinko se noin?) mallistoa.

Pidän niistä koska ne ovat ihan hirveän kiiltävät ja niissä on (taas) nilkkaremmi. Niihin voi myös asentaa erilaisia kenkäklipsejä jos haluaa lisätä söpöysvaikutelmaa.

Nämä ovat muuten yllätävän hyvät jalassa ja sopivat erinomaisesta shoppailuun kaupungilla. Tykkään käyttää niitä eritoten samettihameeni kanssa, koska pidän mattapintaisen sametin ja kiiltonahan yhdistelmästä.



Viimeisenä muttei vähäisimpänä ovat lempikenkäni. Ostin ne mademoiselle Friandiseltä. Näissä popoissa on remmejä vaikka muille jakaa ja remmit ovat tunnetusti minulle tärkeitä. Pidän myöskin näiden pyöreästä kärjestä.

Kengät ovat aitoa nahkaa ja Friandise on tilannut ne ulkomailta. Vaikuttavan näköisinä ne soveltuvat erinomaisesti käytettäksi kaikkein leveimpien hameideni kanssa vaikka olen miettinyt niiden yhdistämistä myös muihin asuihini.


Kiitos jos jaksoitte lukea koko merkinnän.

Mademoiselle Parapluie

Minä olin nukke

Istun hyllyllä kuten kaikki muutkin. Hiukseni ovat pölyssä. Minuun ei ole koskettu vuosiin. Ne jotka omistavat minut eivät enää välitä. Heillä on tärkeämpiä asioita mielessään.

Maailmani on tämä huone, sen kalusteet. Joskus kauan sitten pääsin ulos. Oli lämmin päivä. Aurinko paistoi kirkkaasti ja minulle tarjottiin kermaleivoksia. Joskus kun tuntuu oikein pahalta, muistelen niiden makua.

Ulkona oli kaunista. Ulkona oli värejä. Täällä on vain pölyä ja harmautta. Muistan myös ulkomaailman äänet. Siellä oli musiikkia ja millaista se olikaan. Täällä kuulen vain hiirten rapinan seinien sisällä. Toisinaan oven tuolta puolen kuuluu ääniä. Puhetta ja naurua. Ehkä omistajani pitävät teekutsuja. Sellaisia kuin minulle ja muille nukeille pidettiin kun meillä vielä leikittiin.

Sellaiset kutsut olivat mukavia. Kauniiksi pukeutunut nainen tuli ja tarjosi meille herkkuja joita kutsuttiin marengeiksi. Muut nuket eivät syöneet mutta minä söin. Nainen hymyili ja sanoi minua kultasekseen.

Kerran minut puettiin sievään mustaan mekkoon ja vietiin erään sedän eteen. Minulle sanottiin että setää piti kutsua “isäksi” mutta en ymmärtänyt miksi. Tämä setä kertoi että hänen “vaimonsa” oli kuollut. Kysyin miksi asiasta kerrottiin minulle. Setä suuttui ja huusi etten välittänyt “äitini kuolemasta. Kysyin mikä “äiti” on ja setä komensi viemään minut pois.

Siitä asti olen istunut hyllyllä ja kuunnellut hiirten rapinaa.

Joskus huoneeseen tulee nainen joka tarjoaa minulle ruokaa. Joskus se on hyvää joskus syömäkelvotonta. Välillä minut viedään sen sedän luo jota kaikki sanovat “isäkseni”. Kun tämä tapahtuu, puetaan minut sievään pitsimekkoon ja kiharani järjestetään.

Sitten minut viedään suureen huoneeseen jossa on paljon kirjoja ja setä katsoo minua. Hän pyytää että, leikkisin mutta enhän minä osaa, ja minut viedään pois.

Eräänä päivänä (Luulisin että se oli viikko sitten) nainen joka ilmoitti olevansa “talouden hoitaja” tuli puhumaan kanssani. Hän kertoi että “isäni” oli kuollut ja minä olisin tästä lähtien talon “nuori armo”. Sitten hän puki minut mustaan ja vei minut katsomaan “isääni”

Nainen sanoi myös että minä saisin “holhoojan” joka palaisi pian Intiasta ja toisi minulle kauniita nukkeja. Minä kysyin että enkö minäkin ollut nukke. Nainen nauroi ja kertoi että olin oikea elävä tyttö ja vieläpä varsin rikas sellainen. Pyysin lupaa mennä huoneeseeni.

Ja nyt minä istun hyllyllä, hiukset pölyssä ja odotan että holhooja tulee ja leikkii minulla.

Loppu

Kiitos valokuvaamisesta Kukkaisvarkaalle. Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla niitä.

Ensimmäisenä asunani toimi rakas taftimekkoni ja päähine jonka tein vuosia sitten. Toisen asun mekko on Moi-même-moitién, wristcuffit ja rusetin olen tehnyt itse ja koru on Alchemy gothicin mallistoa. Molempien asujen kenkinä toimivat Douple deckerin rokkiponit.

Mademoiselle Parapluie.

Esiliina.

Kuten useat lukijoistani varmaan tietävätkin ompelen itse useimmat vaatteistani. Ompeleminen on minulle erittäin tärkeää. Mutta se ei ole tämän artikkelin pointti. Haluan kertoa uudesta esiliinastani.

Valmistin sen joululomalla ostamastani mustasta taftista jossa oli kirjailtu reunus joka piti leikata ompeleen mukaan jotta siihen saisi tuon kauniin piparkakkureunan. Leikkaaminen olikin ensimmäinen ärsyttävä osuus koska helmani on 2,5 metriä leveä.
Tein kaavat yläosaan itse ja jouduin kaventelemaan niitä matkan varrella mutta lopputulos on varsin sievä. Yläosassa on myös kuusi hiuslaskosta antamassa ilmettä.

Muuten essu on aivan normaalin essun kaltainen, solminauhoineen ja avoimine selkämyksineen. Pidän siitä hurjasti ja toivon että sille tulaa paljon käyttöä.

Mademoiselle Parapluie.

P.s: Klikkaa kuvaa niin näet sen isompana.

Menneisyydestä.

Taisin viime postauksessani mainita jotain kuvitteellisesta menneestä ajasta ja sinne kaihoamisesta. Olen nyt miettinyt tuota lausuntoa ja sitä mitä se tarkoittaa omalla kohdallani. Historia on kuitenkin kihtonut minua aina. Nuorena esimerkiksi ajattelin että olisi ollut hienoa olla viikinki. Nyt kasvaneena kaihoni kohdistuu kuitenkin rokokoon ja viktorian aikakausille. Minua kiehtoo ajatus naisista joiden liikkumista rajoittivat niin korsetit kuin vannehameetkin. Tavallaan se yhdistyy lolitassa tietyn kaltaiseen nukkekompleksiin, ja toiveeseen elää omassa hiljaisessa maailmassa, jossa ainoana tehtävänä on olla kaunis.
Moderneihin näkökantoihin tämä ei oikein sovi. Nainen ei ole enää ole vain koriste. Hän voi luoda itselleen uraa ja elää itsenäisesti. Nukkemaailma on mahdoton nykypäivinä. Enkä sellaista toivoisikaan. Koriste-esineen osa ei tyydyttäisi minua kovin kauaa. Ennen pitkää se kävisi turhauttavaksi.

Kaipaan eräänlaista menneisyyteen perustavaa mielikuvitusmaailmaa, jossa ritarillisuus olisi edelleen kunniassa. Maailmaa joka olisi kaunis ja hauras kuin siroin lasiveistos. Samalla maailmani olisi kuitenkin vahva kuin teräs ja terävä kuin sapeli. Se olisi yhtäaikaa sadunomainen ja todellinen. Maailmaani liittyisi tietynlainen korkeasyntyinen elämäntapa. Tanssiaiset, sisäoppilaitokset ja ylhäinen kauneus. Kirjeenvaihto sähköpostien sijaan ja ratsuhevoset. Kuka ei joskus toivoisi voivansa elää niin.

Kaikkia asioita unelmista ei voi toteuttaa mutta tietyt toiset voi. Antiikkia voi ostaa ja vanhanaikaisia illalliskutsuja voi järjestää. Olen jo suunnittelemassa seuraaviani.

Aristokraattinen elämä on kiehtonut minua niin kauan kuin muistan. Ehkä se johtuu kotikasvatuksestani joka oli.. hmm. Vasemmistolainen. Minä puolestani olin vastarannan kiiski ja ryhdyin kuningasmieliseksi heti kun aloin ajatella itsekseni. Se oli oikeastaan melko omituista. Kaiken sen käännytyksen olisi luullut onnistuvan. Valitettavasti kasvoin poikalaumassa, joten en voinut päästää prinsessaunelmiani valloilleen mitenkään suurellisella tavalla. Sen aika tulisi myöhemmin.

Mademoiselle Parapluie

Susiprinsessa

Susiprinsessa on ollut paras ystäväni jo vuosia. Hän tunsi minut ennen lolitaa ja oli todistamassa kun pukeuduin siihen ensimmäistä kertaa. Hän on ihastuttava nuori neiti. Eikö lolita puekin häntä upeasti?

Mademoiselle Parapluie.

Lolitakulttuuri

Tänään vietin leffaillan ystävieni kanssa. Katsoimme Kamikaze girlsin ja puimme Susiprinsessan yhteen lolitamekoistani. Hän oli todella suloinen. Otin hänestä kuvankin mutta en ole varma antaako hän minun laittaa sen tänne joten en ainakaan vielä postaa sitä.

Elokuva oli oikein hauska. Kamikaze girlsistä on kuitenkin puhuttu jo niin paljon että minun on turhaa sanoa siitä mitään. Momoko oli kuitenkin ihana mutta sehän on vain luonnollista.

Ylläni oli tänään Moitién mekko, Hennezin ja Mauritzin villatakki ja Alchemyn koru. Lisäksi randomit sukat.

Mutta oikeastaan en halua puhua tänään asustani vaan lolitakulttuurista. Oikeastaan Kamikaze girls on osa sitä joten olen harrastanut sitä tänäänkin. Mennäkseni kuitenkin aiheeseen.

Kuten te kaikki varmaan tiedättekin jo, lolita on minulle muutakin kuin vaatteita. Minusta siihn on aina liittynyt jonkinlainen oma kulttuurinsa. Osittain tämä kulttuuri on jonkin epätodellisen menneen ajan ihannointia (Let's face it: Rokokoo ei ollut mikään unelmien aikakausi). Toisaalta se on myös oman mielikuvituksen tuomista esille todelliseen maailmaan. Se voi olla myös etiketin ja käytöstapojen ihannointia, joka joidenkin mielestä vaikuttaa teennäiseltä. Minusta ei kuitenkaan ole näin. Miksi käyttää näitä upeita, ihania vaatteita jos tapa joilla niitä kantaa on suorastaan kammottava?

Lolitakulttuurilla on omat ilmenemistapansa. Gothic & lolita bible ja Gosurori ovat pitsikansan omat julkaisut ja lähempänä kotia meillä on rakas Enfant Terriblemme. Eikä pidä unohtaa hupsun Novala-sedän kirjoituksia. Kieltämättä niissä on omat vikansa mutta kuuluvat kulttuuriin yhtä lailla.
Lolitakulttuuri on myös tapahtumia. Kuka meistä ei huokailisi kuullessaan sanan teekutsut. Joensuussa on toki hiukan vaikeaa järjestää lolitateekutsut kun lolitoja ei oikein ole olemassa mutta yritän koko ajan.

En tiedä teidän mielipidettänne mutta minusta on aina tuntunut että lolita viehättää tietynluontoisia nuoria naisihmisiä. Ensin se voi olla itse-etsintää mutta jossain vaiheessa (johon kaikki eivät pääse) se muuttuu osaksi persoonaa. Ja sitten sanotaan että tämä on vain vaatteita. Minusta se on kerrassaan naurettavaa. Jos lolita on pelkkiä vaatteita niin miksi se herättää niin suuria intohimoja? Muistan itse kuinka kammottavaa oli odottaa tietoa siitä onko rakasta Moitiétani saatavilla vai oltiinko se keretty myydä loppuun nenäni edestä. Muistan myös sen pyörryttävän onnen tunteen kun se saapui. Ei pelkkiin vaatteisiin liity tällaisia tunteita. Vai liittyykö?

Mademoiselle Parapluie