Taisin viime postauksessani mainita jotain kuvitteellisesta menneestä ajasta ja sinne kaihoamisesta. Olen nyt miettinyt tuota lausuntoa ja sitä mitä se tarkoittaa omalla kohdallani. Historia on kuitenkin kihtonut minua aina. Nuorena esimerkiksi ajattelin että olisi ollut hienoa olla viikinki. Nyt kasvaneena kaihoni kohdistuu kuitenkin rokokoon ja viktorian aikakausille. Minua kiehtoo ajatus naisista joiden liikkumista rajoittivat niin korsetit kuin vannehameetkin. Tavallaan se yhdistyy lolitassa tietyn kaltaiseen nukkekompleksiin, ja toiveeseen elää omassa hiljaisessa maailmassa, jossa ainoana tehtävänä on olla kaunis.
Moderneihin näkökantoihin tämä ei oikein sovi. Nainen ei ole enää ole vain koriste. Hän voi luoda itselleen uraa ja elää itsenäisesti. Nukkemaailma on mahdoton nykypäivinä. Enkä sellaista toivoisikaan. Koriste-esineen osa ei tyydyttäisi minua kovin kauaa. Ennen pitkää se kävisi turhauttavaksi.
Kaipaan eräänlaista menneisyyteen perustavaa mielikuvitusmaailmaa, jossa ritarillisuus olisi edelleen kunniassa. Maailmaa joka olisi kaunis ja hauras kuin siroin lasiveistos. Samalla maailmani olisi kuitenkin vahva kuin teräs ja terävä kuin sapeli. Se olisi yhtäaikaa sadunomainen ja todellinen. Maailmaani liittyisi tietynlainen korkeasyntyinen elämäntapa. Tanssiaiset, sisäoppilaitokset ja ylhäinen kauneus. Kirjeenvaihto sähköpostien sijaan ja ratsuhevoset. Kuka ei joskus toivoisi voivansa elää niin.
Kaikkia asioita unelmista ei voi toteuttaa mutta tietyt toiset voi. Antiikkia voi ostaa ja vanhanaikaisia illalliskutsuja voi järjestää. Olen jo suunnittelemassa seuraaviani.
Aristokraattinen elämä on kiehtonut minua niin kauan kuin muistan. Ehkä se johtuu kotikasvatuksestani joka oli.. hmm. Vasemmistolainen. Minä puolestani olin vastarannan kiiski ja ryhdyin kuningasmieliseksi heti kun aloin ajatella itsekseni. Se oli oikeastaan melko omituista. Kaiken sen käännytyksen olisi luullut onnistuvan. Valitettavasti kasvoin poikalaumassa, joten en voinut päästää prinsessaunelmiani valloilleen mitenkään suurellisella tavalla. Sen aika tulisi myöhemmin.
Mademoiselle Parapluie
Moderneihin näkökantoihin tämä ei oikein sovi. Nainen ei ole enää ole vain koriste. Hän voi luoda itselleen uraa ja elää itsenäisesti. Nukkemaailma on mahdoton nykypäivinä. Enkä sellaista toivoisikaan. Koriste-esineen osa ei tyydyttäisi minua kovin kauaa. Ennen pitkää se kävisi turhauttavaksi.
Kaipaan eräänlaista menneisyyteen perustavaa mielikuvitusmaailmaa, jossa ritarillisuus olisi edelleen kunniassa. Maailmaa joka olisi kaunis ja hauras kuin siroin lasiveistos. Samalla maailmani olisi kuitenkin vahva kuin teräs ja terävä kuin sapeli. Se olisi yhtäaikaa sadunomainen ja todellinen. Maailmaani liittyisi tietynlainen korkeasyntyinen elämäntapa. Tanssiaiset, sisäoppilaitokset ja ylhäinen kauneus. Kirjeenvaihto sähköpostien sijaan ja ratsuhevoset. Kuka ei joskus toivoisi voivansa elää niin.
Kaikkia asioita unelmista ei voi toteuttaa mutta tietyt toiset voi. Antiikkia voi ostaa ja vanhanaikaisia illalliskutsuja voi järjestää. Olen jo suunnittelemassa seuraaviani.
Aristokraattinen elämä on kiehtonut minua niin kauan kuin muistan. Ehkä se johtuu kotikasvatuksestani joka oli.. hmm. Vasemmistolainen. Minä puolestani olin vastarannan kiiski ja ryhdyin kuningasmieliseksi heti kun aloin ajatella itsekseni. Se oli oikeastaan melko omituista. Kaiken sen käännytyksen olisi luullut onnistuvan. Valitettavasti kasvoin poikalaumassa, joten en voinut päästää prinsessaunelmiani valloilleen mitenkään suurellisella tavalla. Sen aika tulisi myöhemmin.
Mademoiselle Parapluie
Beautiful picture!
ReplyDelete