Lolitakulttuuri

Tänään vietin leffaillan ystävieni kanssa. Katsoimme Kamikaze girlsin ja puimme Susiprinsessan yhteen lolitamekoistani. Hän oli todella suloinen. Otin hänestä kuvankin mutta en ole varma antaako hän minun laittaa sen tänne joten en ainakaan vielä postaa sitä.

Elokuva oli oikein hauska. Kamikaze girlsistä on kuitenkin puhuttu jo niin paljon että minun on turhaa sanoa siitä mitään. Momoko oli kuitenkin ihana mutta sehän on vain luonnollista.

Ylläni oli tänään Moitién mekko, Hennezin ja Mauritzin villatakki ja Alchemyn koru. Lisäksi randomit sukat.

Mutta oikeastaan en halua puhua tänään asustani vaan lolitakulttuurista. Oikeastaan Kamikaze girls on osa sitä joten olen harrastanut sitä tänäänkin. Mennäkseni kuitenkin aiheeseen.

Kuten te kaikki varmaan tiedättekin jo, lolita on minulle muutakin kuin vaatteita. Minusta siihn on aina liittynyt jonkinlainen oma kulttuurinsa. Osittain tämä kulttuuri on jonkin epätodellisen menneen ajan ihannointia (Let's face it: Rokokoo ei ollut mikään unelmien aikakausi). Toisaalta se on myös oman mielikuvituksen tuomista esille todelliseen maailmaan. Se voi olla myös etiketin ja käytöstapojen ihannointia, joka joidenkin mielestä vaikuttaa teennäiseltä. Minusta ei kuitenkaan ole näin. Miksi käyttää näitä upeita, ihania vaatteita jos tapa joilla niitä kantaa on suorastaan kammottava?

Lolitakulttuurilla on omat ilmenemistapansa. Gothic & lolita bible ja Gosurori ovat pitsikansan omat julkaisut ja lähempänä kotia meillä on rakas Enfant Terriblemme. Eikä pidä unohtaa hupsun Novala-sedän kirjoituksia. Kieltämättä niissä on omat vikansa mutta kuuluvat kulttuuriin yhtä lailla.
Lolitakulttuuri on myös tapahtumia. Kuka meistä ei huokailisi kuullessaan sanan teekutsut. Joensuussa on toki hiukan vaikeaa järjestää lolitateekutsut kun lolitoja ei oikein ole olemassa mutta yritän koko ajan.

En tiedä teidän mielipidettänne mutta minusta on aina tuntunut että lolita viehättää tietynluontoisia nuoria naisihmisiä. Ensin se voi olla itse-etsintää mutta jossain vaiheessa (johon kaikki eivät pääse) se muuttuu osaksi persoonaa. Ja sitten sanotaan että tämä on vain vaatteita. Minusta se on kerrassaan naurettavaa. Jos lolita on pelkkiä vaatteita niin miksi se herättää niin suuria intohimoja? Muistan itse kuinka kammottavaa oli odottaa tietoa siitä onko rakasta Moitiétani saatavilla vai oltiinko se keretty myydä loppuun nenäni edestä. Muistan myös sen pyörryttävän onnen tunteen kun se saapui. Ei pelkkiin vaatteisiin liity tällaisia tunteita. Vai liittyykö?

Mademoiselle Parapluie