Wednesday 9 December 2009

Needs moar personality!

Eräänä kauniina päivänä jokaisen lolitan elämässä tulee aika kun he huomaavat että ei tämä riitäkään, minä tahdon lisää persoonaa asuihini. Tuolloin lolita katsoo kaappiinsa joka on täynnä ihania pitsimekkoja ja huokaa lempihamosensa edessä "Needs MOAR personality..."
Lolitasta tuntuu että juuri hänen on keksittävä jotain uutta ja kiinnostavaa jota kellään muulla ei ole. Hän alkaa epätoivoisesti kaivella asustelaatikkoaan ja heitää kaikki päänsyöjärusettinsa, helmipantansa, minisiliterinsä ja head dressinsä huoneensa lattialle. Korurasia kanssa käy samoin. Lopulta lolita istuu keskellä kaaoksen vallassa olevan huoneensa lattiaa ja alkaa miettiä.

Tämä teksti on omistettu tuolle lolitalle.

Aluksikin on unohdettava muutamia lolitan sääntöjä. Kaiken ei tarvitse olla saman värin eri sävyjä eikä jokaista väriä tarvitse olla kolmea kappaletta per asu. Missmatch ei ole rikos. Miten olisi esimerkiksi kokovalkoinen asu jossa olisi vaikkapa yksi fuksianpunainen yksityiskohta?

Seuraavaksi unohdetaan perinteiset lolitavaatteiden hankintapaikat. Emme siis käänny heti brändin tai tunnettujen lolitavaatevalmistajien puoleen. Sen sijaan lähdemme käsityöläisten myyjäisiin tai liikkeisiin, kirpputoreille ja kaupungin pikkuputiikkeihin. Tutkimme mitä erilaisimpia nettisivuja ja teemme asioita itse.

Ja hitaasti asustekokoelma alkaa karttua. Uskallus karttuu sen rinnalla. Opimme yhdistämään asuihimme yhä erikoisempia asioita ja kehitämme kykyämme luoda itse jotain erityistä.

Olen jo harrastanut yllä mainittua toimintaa ja haluaisin jakaa muutamia löytöjäni Etsystä (Etsy on kansainvälinen nettiyhteisö jossa myydään vintagea, käsintehtyjä asusteita ja vaatteita, käsityötarvikkeita ja erilaisia keräilykohteita esimerkiksi my little ponyja.)

Gypsyladyhats myy upeita käsintehtyjä minisilintereitä. Oma suosikkini on Tall mini tophat black brocade.

Londonparticulars Kukapa ei joskus kaipaisi hiukan steampunkia elämäänsä.

Sweetascandy Kaikille sweet loleille siellä jossain. Huomatkaa eritoten sievät MLP-riipukset.

Lovedtodeath Tämä on jo astetta asenteellisempi asustekauppa. Korut ja hiuskoristeet on tehty kuolleiden eläinten osista.

Tempusfugit Roikuta upeaa Cthulhua kaulallasi.. Tai korvissasi. Äläkä jätä huomiotta upeita taskukelloja. Kuka tahansa dandy kadehtisi näitä herkkuja.

Mademoiselle Parapluie.

1 comment:

  1. Mulle tulee myös aina samanlainen turhautumisen tunne kun ei vaan keksi mitään kivoja kuteita päälle tai ei osaa vaan rättejä yhdistää... Ääääh... Turvaudun aina siihen että painelen kauppaan hakemaan niitä sitten lisää :D Tai sitten kirpparille myös :D Ja sitten hutiostoja häpeissäni myyn jossain huuto.netissä :D

    ReplyDelete