Miksi lolita?

En enää muista mikä sai minut valitsemaan juuri lolitan. Se tuntui silloin niin luonnolliselta valinnalta että en voinut muuta kuin aloittaa vaatteiden etsimisen. Alussa tein luonnollisesti kaikki perinteiset aloittelijan virheet ja niitähän riitti. Onneksi ne ajat ovat jo takana päin.

Lolita on tavallaan kauneuden etsintää ja koska olen jo valmiiksi esteetikko luonteeltani en ollut kykeneväinen vastustamaan sen viehätystä. Olin myös aina pitänyt viktoriaanisesta ajasta ja rokokoosta. Moderni pukeutumistyyli joka haki näistä tyylisuunnista tuntui omalta melkein saman tien.

Monet jotka tunsivat minut ala-asteaikoinani eivät varmaan uskoisi mitä minusta on tullut. Ala-aste oli minun poikatyttöaikani. Ehkä lolita on minulle myös tavallaan menetetyn tyttöysajan korvaamista kauniilla röyhelöisillä asuilla.

Lolita on minulle enemmän kuin vaatteita. Kaipaan käytöstapoja ja sivistyksen turvaa. Rakastan lukemista ja etiketti antaa minulle jatkuvaa ajatuksen aihetta. Lolita on tavallaan jatke omaan persoonaani. Se on ainoa pukeutumistyyli jonka osaan kuvitella ylleni.

Lolitan kautta olen löytänyt keinon paeta nykyajan yliseksualisoitunutta kauneuskäsitystä. Haluan olla kaunis ja naisellinen ilman napaan venytettyjä päänteitä ja lyhyen lyhyitä hameita. En välitä siitä mitä valtavirta ajattelee minusta koska tiedän olevani kaunis näissä vaatteissa.

Lolita on pakoa jokapäiväisestä Joensuusta, joka parhaimmillaankin on (anteeksi vain) melkoisen harmaa kaupunki. Lolita saa minut näkemään Joensuun kauniimman ja sadunomaisemman puolen. Jokainen kaupunin metsä vaikuttaa seikkailuntäyteiseltä aarnimetsältä ja jokaisen rakennuksen sisältä voi löytää kauneutta. Lolita on antanut minulle taidon nähdä kauneutta silloinkin kun se on vaikeaa huomata. Jokaisesta kahvilasta voi löytää ihastuttavia makuja ja elämä tuntuu kauniimmalta.

Lolitan kautta olen myös löytänyt synkkyyden estetiikan ja oppinut ymmärtämään että makaaberitkin asiat ovat usein kauniita. En ole se lolita joka pukeutuu Angelic Prettyn uusimpaan luomukseen josta löytyy pastellivärien kirjo ja pitsiä enemmän kuin Joensuusta pystyy vuodessa ostamaan. Ei. Minä olen se joka etsii synkkyyttä Moi-même-moitién luomuksista ja kangaskauppojen sametti- ja silkkihyllyiltä. Väreinäni toimivat yön musta, hopeanharmaa, indigo ja viinin (tai veren) punainen. En kaipaa vaaleita värejä enkä oikein osaa käyttääkään niitä. Tämä näkyy myös sisustuksessani (taas yksi intohimo jonka löysin lolitan aloitettuani).

Lolita on minulle ennenkaikkea arvostusta ja rakkautta itseä kohtaan. Kun laitan ylleni Moitién liivihameeni ja kaikki sen vaatimat alushameet, sisäinen prinsessani näkyy myös ulospäin. Kun asetan hiuskoristeen puhtaille(sillä likaiset hiukset ovat so not rori), tuoksuville kutreilleni, ryhtini suoristuu ja tunnen itsevarmuutta, jota minulla ei koskaan ollut poikatyttöaikoinani. Lolita saa minut tuntemaan itseni naiselliseksi ja kauniiksi.

Pukeutuessani lolitaan punaan huuleni ja mustaan ripseni ja tunnen tanssivani oman tahtini mukaan. Tiedän että ihoni hohtaa valkeana ja olen ylpeä sen liljankukan sävystä. En kaipaa ketään muuta kuin oman pienen itseni. Ystäväni ovat minulle rakkaita mutta tiedän että tarpeen tullessa tulen toimeen yksinkin.

Lolita on minulla kulttuuria, kauneutta ja elämää. Se on rakkautta ja intohimoa. Se on minun elämäntapani.

Mademoiselle Parapluie